Raikuun salpa-aseman luontopolku, Kerimäki 22.5.2018




Kuinka pitkään: Päiväseltään
Parhaat palat: mielenkiintoinen sotahistoriakohde hyvillä opasteilla
Raikuun salpa-asemaa esittelevä luontopolku sijaitsee Kerimäen keskustasta pohjoiseen reilut 20 kilometriä. Parkkipaikka sijaitsee Raikuuntien varrella, juuri ennen Raikuun kanavaa (karttalinkki parkkipaikalle). Salpalinjaan kuuluvat edelleen näkyvissä olevat kolme betonibunkkeria, taisteluhaudat sekä panssariesteet ja kivimuuri rakennettiin pääasiassa välirauhan aikana 1940-1941. Sotahistoriasta kiinnostuneelle Raikuu on erittäin mielenkiintoinen kohde, jonka tietokyltit sekä opasteet on uusittu 2015.
Reitti: luontopolku edestakaisin.
Matka: 1,5 km
Sää: Lämmin ja aurinkoinen.
Luontopolku on suhteellisen lyhyt eikä luonnoltaan mitenkään erikoinen, joten keskityn tässä kirjoituksessa esittelemään Raikuuta kuvin.
Parkkialue Raikuuntien varressa on pieni, mutta selkeästi merkitty. Luontopolku lähtee kyltin oikealta puolelta.


Parkkipaikan yleisopasteesta löytyy kartta sekä kohteet.

Raikuun kanavan sillalta avautuu hieno järvimaisema.

Bunkkerin numero 63 tietotaulu. Jokaiselta bunkkerilta löytyy omansa.

Bunkkerin 63 tähystyskupu bunkkerin päällä.

Bunkkerin 63 ampuma-aukko ja portaat kohti ovea.

Bunkkerin pääsy ei tällä kertaa onnistunut tulvivan veden takia.

Opasteet selkeät ja kunnossa!

Bunkkeriin numero 64 pääsi puolestaan sisään ja sinne on jopa vedetty liiketunnistimella toimivat valot.

Täälläkin oli osassa huoneita lattioilla vettä, kuvassa konekiväärihuone.

Iso majoitushuone oli suhteellisen kuiva.

Taisteluhaudat näkyvät paikoin polun vieressä hyvinkin selkeästi.

Järven rantaan rakennettu pari metriä korkea kivimuuri on vaikuttava ilmestys. Tiettävästi tällaisia ei ole muualle salpalinjalle rakennettu.

Kivimuurin päältä aukeaa kaunista järvimaisemaa.

Kaukaisin bunkkeri, numero 65, oli edelleen toukokuun lopulla täysin jään ja lumen valtaama, joten sen sisäosien tutkiminen ei onnistunut.

Bunkkerin 65 ampuma-aukko…

… ja tulitussektoria (pusikoitunut) järven suuntaan.



Lisätietoa Raikuusta löytyy netistä, mutta tieto on hajallaan erinäisillä sivuilla.

Kommentit

  1. Kyllä löytyy muualtakin panssarimuuria! Kohde on Punkaharjulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkennan kohteen sijaintia.
      Se on Piojärvellä tie nro.4401 varrella. Luonnon tilassa oleva muuri.Alueella muitakin kohteita, osa niistä on yksityisillä pihoilla!!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vaellus Lemmenjoen kansallispuistossa 29.7.-2.8.2017

Retkellä Patvinsuon kansallispuistossa 31.5.-1.6.2018