Retkellä Patvinsuon kansallispuistossa 31.5.-1.6.2018

Kuinka pitkään: Yhden yön retki

Parhaat palat: hiekkarannat, suomaisemat, ylhäinen yksinäisyys

REITTIKARTTA

Kartta: Metsähallitus

Patvinsuon kansallispuisto Lieksassa on suurehko, soita sekä järvenrantaa yhdistävä paikka, joka on kuitenkin syrjäisestä sijainnistaan johtuen varsin rauhallinen. Patvinsuolla voit tutustua mahtavan laajoihin soihin tai Suomunjärven upeisiin hiekkarantoihin kävellen tai vaikka meloen.

Reitti: Suomu-Lapinniemi-Virtaniemi-Kurkilahti-Suomu.

Matka: 16 km

Sää: Lämmin ja aurinkoinen.

Kauas on pitkä matka. Lieksassa sijaitseva Patvinsuon kansallispuisto on kirjaimellisesti keskellä ei mitään. Tähän mennessä vierailemistani kansallispuistoista Patvinsuo on kuitenkin kieltämättä yksi kauneimmista. Kaksi vapaapäivää ei valitettavasti antanut myöten tehdä kuin yhden yön mittaisen reissun, mutta jääpähän jotain seuraavallekin kerralle!

Lähdin liikkeelle Suomun luontotuvalta ja lähdin auringonpaisteessa kiertämään Suomunjärveä pohjoisen kautta.

Suomulta lähdössä.

Alkuvaiheen talousmetsämäinen männikkö vaihtuu pikkuhiljaa luonnontilaisemmaksi ja keloja sekä käkkärämäntyjä ilmaantuu polun varrelle. Soistumat sekä pienet purot rikkovat maisemaa mukavasti.

Kuivan männikön keskellä on keidas.

Suopursu (Rhododendron tomentosum) kukkii.

Ylhäisessä yksinäisyydessä.

Tästä maisemasta puuttuu enää kuuluisa Patvinsuon karhu!

Sää oli poutainen, muttei liian helteinen. Suomessakin on välillä täydellinen kesäsää!

Reitin alkuosa kulkee männikössä, mutta ranta ja kirkas Suomunjärvi sukeltavat ennen Lapinniemeä näkyviin. Lapinniemessä pidin ruokatauon ja ihastelin maisemia sekä komeita keloja.

Tauolla Lapinniemessä.

Komea kelo Lapinniemessä.

Metsähallitus on uusinut pitkospuita Suomunkierroksella.

Lapinniemestä matkani jatkui rantoja pitkin Pokkaniemeen, missä alkavat Suomun kuuluisat hiekkarannat sekä niillä lepäävät suuret, kelottuneet puunhylyt. Pokkaniemeen en pysähtynyt kuin vesitauolle.

Pokkaniemen rannan komea kelo.

Ja vähän erilainen kelo tässä kuvassa.

Iltapäivän kuluessa saavuin Virtaniemeen, minne pystytin leirin seuraavaa yötä varten. Matkalla näin tukkakoskeloita, jotka tällä kertaa olivat liian nopeita kameralleni. Virtaniemessä odotti ikävä yllätys: joku edellisistä kävijöistä oli jättänyt piknik-roskansa tulipaikan sammutusämpäriin. Vein roskat Suomun luontotuvalle kierrätyspisteeseen. Illan tullessa kävin myös uimassa kirkkaassa vedessä sekä seurasin Patvinsuon auringonlaskua.

Virtaniemen hienoa hiekkarantaa.

Auringonlaskun värjäämää maisemaa Virtaniemessä.

Leiri pystyssä.

Aamulla jatkoin kiireettä matkaani. Reitti sukeltaa Virtaniemen jälkeen jälleen joksikin aikaa metsän sisään, mutta rantoja pääsee kulkemaan vielä myöhemminkin. Sää oli jälleen lämmin, mutta järveltä puhaltavat tuulet viilensivät mukavasti ilmaa.

Valaan luuranko tahi vanhan laivan jäänteet Suomunjärven rannalla 😉

Oranssilla merkitty reitti kulkee paikoin rannassa ja paikoin metsän sisässä.

Arinakääpä (Phellinus igniarius) lahoavalla koivulla.

Kurkilahdesta tein piston suon laitaan ja sain nähdä seuraavan joskus tulevan Patvinsuon reissuni maisemia jo vähän etukäteen 😉 Jatkoin matkaani hieman takaisinpäin ja otin suunnan kohti Suomua. Matkalla sinne törmäsinkin moniin eläinmaailman edustajiin. Näistä laulujoutsenet eivät alistuneet kuvattaviksi.

Suon vartijat ja tupasvillojen hohtavat villat.

Panoraama suolle.

Sain kaverinkin.

Kauan sitten palanutta puuta kannatteli vain ohut, jäljelle jäänyt kaistale.

Kesän eka kyy.

Risteyksessä.

Patvinsuolla pääsee katsomaan karsikkopuuta. Suomun karsikko on yksi Pohjois-Karjalan hienoimmista. Karsikkoja käytettiin vielä 1800-luvulla pääasiassa estämään kummittelua eli vainajan nimikirjaimet ja syntymä- tai kuolinvuosi kaiverrettiin puuhun, jotta tämä ei palaisi maan päälle. Vanhan männyn kylkeen veistetyt tiedot erottuvat yhä.

”Hongan kylkeen on veistetty kaksi Suomun metsänvartijoiden sukua koskevaa taulua, joissa on useita merkintöjä. Tulkituksi on saatu Suomun ensimmäisen metsänvartijan Olli Siposen kummankin pojan kuolinpäivämäärät. Pojista Olli kuoli 12-vuotiaana 4.11.1875 ja Matti 21-vuotiaana 20.2.1895. Viimeisin kaiverrus on vuodelta 1973, jolloin Suomun viimeisen metsänvartijan Armas-veli kuoli olleessaan töissä Ruotsissa.” (luontoon.fi)

Karsikko on suojeltu luonnonmuistomerkki.

Merkintöjä menneisyydestä.

Patvinsuon pieni, mutta sympaattinen luontotupa tarjoaa hyvää neuvontaa, paikallisia villasukkia sekä kahvikupposen.

Kokonaisuutena reissuni Patvinsuolla oli mahtava elämys, vaikkakin lyhyt aika ei antanut mahdollisuutta tutustua varsinaiseen suoalueeseen. Reissuni aikana en tavannut muita kulkijoita, joten jos etsit rauhallista kansallispuistoa, on Patvinsuo erittäin hyvä vaihtoehto.

Lisätietoa Patvinsuosta: luontoon.fi/patvinsuo